Lukupaloja teoksesta
- lyhennelmiä tositarinoista
© Kertomusten luvaton käyttö, kuten lainaaminen on kielletty. Käytettäessä teoksen sisältöä arvostelussa tai teosesittelyssä on aina mainittava teoksen koko nimi, tekijä sekä ilmestymisvuosi (Hiilenväkeä ja muita selittämättömiä tositarinoita; Heikkilä Raili, 2017). Halutessasi lisätietoja ota yhteyttä pauliina (at) paperisilppuri.fi. Teoksen esityslupia myy myös Sanasto (hae esityslupaa täältä).
Aarnivalkeat
Pohjois-Satakunnan erämaahan, suurten soiden laitamille oli syntynyt asutusta jo 1800-luvulla. Olihan kauniita kumpareita, joille sopi tupansa rakentaa.
Siinä tupasella kahvia juodessa ja rupatellessa talon väki kertoi, miten läheiseltä suolta oli syysilloin ja -öin näkynyt sinertäviä tulia - aivan lieskoja, jotka olivat nousset korkealle ja välillä taas sammuneet täysin. Merkillisiä tulia olivat monet henkilöt nähneet. Talon väki ihmetteli, mitä ne ovat. Varsinkin näillä uudisasukkailla oli siinä miettimistä.
Eivät ne aarnituliksi ristityt valoilmiöt harvinaisia olleet suon toisella puolenkaan.
Kyllä niitä nähtiin syysöin muuallakin. Mitä niiden sitten uskottiin olevan? Yksi uskoi kyseessä olevan rahakätkön, jonka kolikoiden pinnalta poltettiin hometta. Toinen uskoi muuta, mutta se oli totta, että monet näkivät sinisen välkkeen suolla yksin ja yhdessä kokien, joten eivät aarnivalkeat tarua olleet.
Mutta miksi ne paloivat, sitä ei tiedetty. Miksi juuri tuolla, vähäisen matkan päässä palaa sininen tuli itsekseen aikansa loimotellen, sammuen ja kadoten välillä kokonaan.
________
Aarnivalkeista kertoi suon laidan vanha asukas Siikaisissa.
Pohjois-Satakunnan erämaahan, suurten soiden laitamille oli syntynyt asutusta jo 1800-luvulla. Olihan kauniita kumpareita, joille sopi tupansa rakentaa.
Siinä tupasella kahvia juodessa ja rupatellessa talon väki kertoi, miten läheiseltä suolta oli syysilloin ja -öin näkynyt sinertäviä tulia - aivan lieskoja, jotka olivat nousset korkealle ja välillä taas sammuneet täysin. Merkillisiä tulia olivat monet henkilöt nähneet. Talon väki ihmetteli, mitä ne ovat. Varsinkin näillä uudisasukkailla oli siinä miettimistä.
Eivät ne aarnituliksi ristityt valoilmiöt harvinaisia olleet suon toisella puolenkaan.
Kyllä niitä nähtiin syysöin muuallakin. Mitä niiden sitten uskottiin olevan? Yksi uskoi kyseessä olevan rahakätkön, jonka kolikoiden pinnalta poltettiin hometta. Toinen uskoi muuta, mutta se oli totta, että monet näkivät sinisen välkkeen suolla yksin ja yhdessä kokien, joten eivät aarnivalkeat tarua olleet.
Mutta miksi ne paloivat, sitä ei tiedetty. Miksi juuri tuolla, vähäisen matkan päässä palaa sininen tuli itsekseen aikansa loimotellen, sammuen ja kadoten välillä kokonaan.
________
Aarnivalkeista kertoi suon laidan vanha asukas Siikaisissa.
Hiilenväen polku
Oli aamuyö lokakuulla. Maassa ei ollut vielä lunta, eikä kuutamon aikakaan, joten oli hyvin pimeää. Torpan isäntä oli noussut varhain hevosta ruokkimaan. Hän oli tehnyt tulen tuvan hellaan aamukahvin keittoa varten. Myllyyn täytyi mennä hyvin aikaisin aamulla, ettei jäänyt jonon viimeiseksi jyväsäkkeineen. Syksyllä uuden sadon aikaan siellä oli ruuhkaa.
Vähäinen kuura peitti tienoon. Metsä seisoi tummana kahta puolen tietä. Oli aivan hiljaista, muutama tähti vielä vilkkui taivaalla. Hevonen kopsutteli tuttua väylää verkkaisesti aamun hämärässä.
Mutta mitä nyt? Yht'äkkiä se seisahtui niille jalansijoilleen, eikä suostunut ottamaan askeltakaan. Isäntä kömpi kuormalta alas, tarttui ohjaksista hevosen suupielessä ja komensi jatkamaan matkaa. Ei tapahtunut mitään. Sitten hän kuuli pienten kulkusten kilinää ja hiljaista hyrinää, kuin pientä puheensorinaa monesta suusta.
Hevonen seisoi yhä kuin patsas eikä mitään näkynyt. Nyt kuului ääniä aivan edestä; santa rahisi askelten alla ja pientä töminää.
Sitä kesti hetken, sitten äänet vaimenivat ja etääntyivät tien yli metsään. Hevonen seisoi kuin ihmeissään ja sen korvat kääntyilivät äänen suuntaan.
Isäntäkin seisoi hölmistyneenä kuorman vieressä pohtien, mitä ihmettä äsken tapahtui. Tokeni siitä kuitenkin, kiipesi kuormalle, maiskautti suutaan ja nykäisi ohjaksista. No nyt hevonenkin totteli. Se lähti verkkaisesti liikkeelle ja matka saattoi jatkua.
Itäinen taivas alkoi hiljalleen vaaleta. Siinä kuorman päällä torkkuessaan isäntä mietti yhä äskeistä sattumusta. Tuli viimein tuumailuissaan päätökseen.
- Hiilenväkee, hiilenväkee, sitä niitten täytyi olla, ajatteli isäntä.
- Olihan niistä vanhat ihmiset monet kerrat kertoneet, ja eikös vain tämä ole juuri se paikka, mistä niiden polku kulkee tien ylitse. Moni on nähnyt ja kuullut tämän merkillisen pienen kansan.
________
Tapahtui 1930-luvulla Honkajoella. Kertomuksen kertoi isännän vielä elossa oleva poika.
Oli aamuyö lokakuulla. Maassa ei ollut vielä lunta, eikä kuutamon aikakaan, joten oli hyvin pimeää. Torpan isäntä oli noussut varhain hevosta ruokkimaan. Hän oli tehnyt tulen tuvan hellaan aamukahvin keittoa varten. Myllyyn täytyi mennä hyvin aikaisin aamulla, ettei jäänyt jonon viimeiseksi jyväsäkkeineen. Syksyllä uuden sadon aikaan siellä oli ruuhkaa.
Vähäinen kuura peitti tienoon. Metsä seisoi tummana kahta puolen tietä. Oli aivan hiljaista, muutama tähti vielä vilkkui taivaalla. Hevonen kopsutteli tuttua väylää verkkaisesti aamun hämärässä.
Mutta mitä nyt? Yht'äkkiä se seisahtui niille jalansijoilleen, eikä suostunut ottamaan askeltakaan. Isäntä kömpi kuormalta alas, tarttui ohjaksista hevosen suupielessä ja komensi jatkamaan matkaa. Ei tapahtunut mitään. Sitten hän kuuli pienten kulkusten kilinää ja hiljaista hyrinää, kuin pientä puheensorinaa monesta suusta.
Hevonen seisoi yhä kuin patsas eikä mitään näkynyt. Nyt kuului ääniä aivan edestä; santa rahisi askelten alla ja pientä töminää.
Sitä kesti hetken, sitten äänet vaimenivat ja etääntyivät tien yli metsään. Hevonen seisoi kuin ihmeissään ja sen korvat kääntyilivät äänen suuntaan.
Isäntäkin seisoi hölmistyneenä kuorman vieressä pohtien, mitä ihmettä äsken tapahtui. Tokeni siitä kuitenkin, kiipesi kuormalle, maiskautti suutaan ja nykäisi ohjaksista. No nyt hevonenkin totteli. Se lähti verkkaisesti liikkeelle ja matka saattoi jatkua.
Itäinen taivas alkoi hiljalleen vaaleta. Siinä kuorman päällä torkkuessaan isäntä mietti yhä äskeistä sattumusta. Tuli viimein tuumailuissaan päätökseen.
- Hiilenväkee, hiilenväkee, sitä niitten täytyi olla, ajatteli isäntä.
- Olihan niistä vanhat ihmiset monet kerrat kertoneet, ja eikös vain tämä ole juuri se paikka, mistä niiden polku kulkee tien ylitse. Moni on nähnyt ja kuullut tämän merkillisen pienen kansan.
________
Tapahtui 1930-luvulla Honkajoella. Kertomuksen kertoi isännän vielä elossa oleva poika.